Kesän kynnyksellä julkaisemme ilolla parannuksia KiinteistöVELI-ohjelmistoon: kulutuslukemien moninkirjauksen. Nyt voit kätevästi kirjata mittarilukemat yhtiön kaikkiin mittareihin kerrallaan, myös työpöytäversiolla. Samalla näet kulutuksen ja järjestelmä varoittaa poikkeuksista automaattisesti!
Tämä helpottaa ja nopeuttaa entisestään työtänne ja raportointia. Ominaisuus on ollut jo pitkään mobiiliversiossa, mutta sitä toivottiin myös työpöytäversioon. Toiveisiinne on nyt vastattu!
Kalle Kuronen
+358 40 738 5160
KiinteistöVELI on kiinteistöhuollon työn mullistava tuote, jonka avulla huoltoyhtiön tekemästä turhasta työstä päästään eroon. KiinteistöVELIn avulla huoltoyhtiö voi vastaanottaa asukkailta tulevat ilmoitukset sähköisesti suoraan KiinteistöVELIin. Sen ansiosta huoltoyhtiön ei enää tarvitse siirtää tietoja edestakaisin ja huoltoyhtiö voi keskittyä ydinosaamiseensa.
Lisäksi huoltotyön ohjaus on helppoa ja vaivatonta, ja tehdyistä töistä jää aina jälki. Enää ei tarvitse arvuutella, mitä talossa on tehty ja mitä ei. Kaikki tiedot ovat myös isännöitsijän saatavilla esimerkiksi saunavuorojen laskutusta varten.
HUOM! Mikäli kohteiden lukumäärä ei ole tiedossa, pelkkä arvio riittää.